sijoittajat

  

Valtuutukset

Biotien  28.3.2008 pidetty Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhdestä tai useammasta osakeannista, joka sisältää oikeuden antaa uusia tai luovuttaa yhtiön hallussa olevia osakkeita, sekä laskemaan liikkeeseen optioita tai muita osakeyhtiölain 10 luvun mukaisia erityisiä oikeuksia osakkeisiin. Valtuutus käsittää yhteensä enintään 18.000.000 osaketta. Yhtiön hallussa olevia omia osakkeita voidaan luovuttaa enintään 819.000 kappaletta.

Valtuutuksessa ei suljeta pois hallituksen oikeutta päättää suunnatusta osakeannista. Valtuutusta käytetään mahdollisten yhtiön kannalta tärkeiden järjestelyjen kuten yritysjärjestelyjen tai investointien rahoittamiseen tai toteuttamiseen tai sellaisiin muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin, jolloin osakkeiden, optioiden tai muiden erityisten oikeuksien antamiseen ja mahdolliseen osakeannin suuntaamiseen olisi painava taloudellinen syy. Valtuutusta ei kuitenkaan voi käyttää uusien osakepohjaisten kannustinjärjestelmien luomiseen. Valtuutus on voimassa 30.6.2009 saakka.

Optio-oikeuksien liikkeeseen laskeminen

Varsinainen yhtiökokous päätti antaa yhteensä enintään 3.000.000 kappaletta optio-oikeuksia, jotka oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 3.000.000 yhtiön uutta osaketta.

Optio-oikeudet annetaan vastikkeetta yhtiön avainhenkilöille ja yhtiön kokonaan omistamalle tytäryhtiölle, Biotie Therapies International Oy:lle. Hallitus lähettää optio-oikeuksien saajille kirjallisen ilmoituksen optio-oikeuksien tarjoamisesta. Optio-oikeudet annetaan, kun optio-oikeuksien saajalta on saatu hyväksyntä hallituksen tekemään tarjoukseen.

Tarkemmat optio-oikeuksien liikkeeseen laskemisen ehdot käyvät ilmi 29.2.2008 pörssitiedotteella julkaistusta hallituksen ehdotuksesta. 

Pörssitiedote yhtiökokouksen päätöksistä 28.3.2008

 

Biotien 14.11.2008 pidetty ylimääräinen yhtiökokous:

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä optioiden ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 7.000.000 osakkeen antamisesta osakeannilla tai antamalla optio-oikeuksia tai muita osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n mukaisia osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia. Hallitus voi päättää antaa joko uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Yhtiön hallussa olevia omia osakkeita voidaan luovuttaa enintään 819.000 kappaletta.

Valtuutus sisältää oikeuden poiketa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta. Valtuutusta voidaan käyttää mahdollisten yhtiön kannalta tärkeiden järjestelyjen kuten yritysjärjestelyjen tai investointien rahoittamiseen tai toteuttamiseen tai sellaisiin muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin, jolloin osakkeiden, optioiden tai muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamiseen ja mahdolliseen osakeannin suuntaamiseen on painava taloudellinen syy. Valtuutusta voidaan käyttää myös uusien osakepohjaisten kannustinjärjestelmien luomiseen. Valtuutus on voimassa 1.4.2010 saakka.

Hallituksella on oikeus päättää kaikista muista valtuutuksen nojalla tehtävien osakeannin, optioiden sekä muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n mukaisten erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien päättäminen maksuajasta, merkintähinnan määrittelyperusteista ja merkintähinnasta tai osakkeiden, optioiden tai muiden erityisten oikeuksien antamisesta maksutta tai siitä, että merkintähinta voidaan maksaa paitsi rahalla myös kokonaan tai osittain muulla omaisuudella.

Yhtiökokous päätti peruuttaa varsinaisessa yhtiökokouksessa 28.3.2008 hyväksytyn optio-ohjelman, jonka perusteella ei ole jaettu yhtään optio-oikeutta.

Yhtiökokous päätti, että kokouksessa hallitukselle annettu valtuutus ei kumoa aikaisempia valtuutuksia osakeantiin tai valtuutuksia antaa optio-oikeuksia tai muita osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia.

 Pörssitiedote ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksistä 14.11.2008

Tulosta