Pörssitiedote info

 


BIOTIE THERAPIES OYJ            PÖRSSITIEDOTE 25.1.2008
 
 
BIOTIE THERAPIES OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TAMMIKUU 1 - JOULUKUU 31, 2007
 
 
Vuosi 2007 lyhyesti
 
- Toukokuussa lisenssisopimus H. Lundbeck A/S:n kanssa astui voimaan koskien nalmefeenin maailmanlaajuisia oikeuksia, poislukien Pohjois-Amerikka, Meksiko, Iso-Britannia, Irlanti, Turkki ja Etelä-Korea.
 
- Kesäkuussa Yhtiö veti pois nalmefeenin Ison-Britannian kansallisen myyntilupahakemuksensa alkoholismi-indikaatiossa koko EU:n kattavan keskitetyn menettelyn myyntilupahakemuksen mahdollistamiseksi.
 
- Syyskuussa Yhtiö käynnisti ensimmäisen vaiheen I kliinisen tutkimuksen kokonaan ihmisperäisellä monoklonaalisella VAP-1 vasta-aineellaan
 
- Tilikauden tappio pieneni -1,7 miljoonaan euroon (-9,0 miljoonaa euroa vuonna 2006). Kassavirta ennen rahoituseriä oli -5,3 miljoonaa euroa (5,4 miljoonaa euroa positiivinen vuonna 2006).
 
- Tilikauden liikevaihto kasvoi 7,9 miljoonaan euroon (1,1 miljoonaa vuonna 2006)
 
- Yhtiön likvidit varat olivat 31.12.2007 28,2 miljoonaa euroa (31,8 miljoonaa euroa 31.12.2006).
 
- Vuoden 2007 tilinpäätöstiedote on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Tiedotteen laatimisessa on noudatettu samoja laadintaperiaatteita kuin vuoden 2006 tilinpäätöksessä. Tilinpäätöstiedotteessa esitetyt tiedot ovat tilintarkastamattomia.
 
Katsaus tilikauden toimintaan
 
Yleistä:
 
Biotie on lääkekehitysyhtiö, jonka tutkimuksen ja lääkekehityksen painopistealueet ovat riippuvuussairaudet, tulehdussairaudet ja tromboosi.
 
 
Lääkekehitysprojektit:
 
Nalmefeeniprojekti 
 
Toukokuussa lisenssisopimus H. Lundbeck A/S:n kanssa astui voimaan koskien nalmefeenin maailmanlaajuisia oikeuksia, poislukien Pohjois-Amerikka, Meksiko, Iso-Britannia, Irlanti, Turkki ja Etelä-Korea.
 
Kesäkuussa 2007 Biotie veti pois nalmefeenin Ison-Britannian kansallisen myyntilupahakemuksen alkoholismi-indikaatiossa koko EU:n kattavan keskitetyn menettelyn myyntilupahakemuksen mahdollistamiseksi.
 
Nalmefeenin potentiaalin maksimoimiseksi Biotie ja Lundbeck ovat yhdessä päättäneet hakea myyntilupaa nalmefeenille alkoholismin hoidossa keskitetyllä menettelyllä samanaikaisesti kaikissa EU-alueen 27 jäsenmaassa. Tätä varten Lundbeck tulee edelleen vahvistamaan nalmefeenin olemassa olevaa myyntilupadokumentaatiota alkoholismi-indikaatiossa uusilla vaiheen III kliinisillä tutkimuksilla ennen myyntilupahakemuksen jättämistä. Tutkimusten odotetaan käynnistyvän vuonna 2008.
 
Nalmefeenin kliinisen tutkimusohjelman valmistumisen jälkeen voimaan tulleet viranomaisohjeet edellyttävät, että uusilla lääkkeillä on tehtävä EKG-tutkimus (EKG=elektrokardiografia eli sydänkäyrä) terveillä vapaaehtoisilla. Lokakuussa 2007 Biotie käynnisti tällaisen kliinisen lääketutkimuksen, jonka tarkoituksena on selvittää elektrokardiografian avulla nalmefeenin mahdollisia sydämeen kohdistuvia vaikutuksia terveillä vapaaehtoisilla. Tutkimukseen on tarkoitus ottaa 240 tutkimushenkilöä ja se odotetaan saatavan päätökseen vuonna 2008, ja tulee aikanaan sisältymään myyntilupadokumentaatioon.
 
Tilikauden jälkeen tammikuussa 2008 nalmefeenin Ison-Britannian ja Irlannin oikeudet siirtyivät Lundbeckille Britannia Pharmaceuticalsilta (nykyisin osa STADA-ryhmää, jonka pääkonttori sijaitsee Saksassa). Uuden sopimuksen myötä Lundbeckilla on nalmefeenin maailmanlaajuiset oikeudet, poislukien Pohjois-Amerikka, Meksiko, Turkki ja Etelä-Korea.
 
Tilikauden jälkeen tammikuussa 2008 Biotien ja Lundbeckin välisen lisenssisopimuksen ehtoja tarkistettiin Ison-Britannian ja Irlannin oikeuksien siirtymisen johdosta. Sopimuksen tarkistettujen ehtojen mukaan Biotie on tiettyjen ennalta sovittujen rekisteröinti- ja/tai myyntitavoitteiden toteutuessa oikeutettu saamaan ennakko- ja etappimaksuja yhteensä 82 miljoonaan euroon saakka (aiemmin 80 miljoonaan euroon saakka) ja lisäksi rojaltituloja myynnistä. Tästä 82 miljoonan euron kokonaissummasta Biotie on jo saanut Lundbeckilta 12 miljoonaa euroa toimeenpanomaksuna, josta 10 miljoonaa euroa maksettiin sopimuksen allekirjoituksen yhteydessä marraskuussa 2006 ja 2 miljoonaa euroa sopimuksen astuttua voimaan toukokuussa 2007. Biotie rahoittaa osan kliinisten tutkimusten kustannuksista.
 
 
VAP-1 vasta-aineohjelma
 
Syyskuussa 2007 Biotie käynnisti ensimmäisen vaiheen I kliinisen tutkimuksen kokonaan ihmisperäisellä monoklonaalisella VAP-1 vasta-aineellaan.
 
Tutkimuksessa selvitetään suonensisäisesti annetun vasta-ainelääkkeen turvallisuutta, siedettävyyttä ja farmakokinetiikkaa terveillä vapaaehtoisilla koehenkilöllä. Tulosten odotetaan olevan saatavilla vuoden 2008 toisella neljänneksellä.
 
Biotie ja Roche allekirjoittivat marraskuussa 2006 optiosopimuksen Biotien tulehdussairauksien hoitoon tarkoitettuun VAP-1 (Vascular Adhesion Protein-1) vasta-aineohjelmaan liittyen.
 
Sopimusehtojen mukaan Roche maksaa optiomaksuna Biotielle 5 (viisi) miljoonaa euroa, millä Roche saa optio-oikeuden lisensoida yksinoikeudella Biotien kokonaan ihmisperäisen VAP-1 vasta-ainelääkkeen oikeudet maailmanlaajuisesti, pois lukien Japani, Taiwan, Singapore, Uusi Seelanti ja Australia. Optiomaksu maksetaan kahdessa erässä, joista ensimmäisen 3 miljoonan euron erän Biotie sai vuonna 2006 ja jälkimmäisen 2 miljoonan euron erän Roche maksoi marraskuussa 2007 ensimmäisen kliinisen tutkimuksen käynnistyttyä. Optio-oikeus on voimassa vaiheen I päätökseen saakka. Roche voi pidentää optio-oikeuttaan myöhäisempiin kehityspisteisiin maksamalla lisämaksuja. Kaikki oikeudet VAP-1 vasta-aineohjelmaan ovat Biotien omaisuutta kunnes lisenssisopimus Rochen kanssa on solmittu.
 
VAP-1 -reseptorin toiminnan estäminen vähentää tulehdusta säätelemällä veren valkosolujen kertymistä tulehduspaikalle. Valkosolujen patologinen kertyminen kudokseen on yhteinen piirre monissa autoimmuunisairauksissa, kuten nivelreumassa, haavaisessa paksunsuolentulehduksessa ja psoriaasissa.
 
Yhteistyö Seikagaku Corporationin kanssa eteni katsauskaudella suunnitelmien mukaan.
 
Prekliiniset ohjelmat
 
Prekliiniset ohjelmat (VAP-1 SSAO pienmolekyylisalpaajaohjelma ja alfa2beta1-integriini pienmolekyylisalpaajaohjelma) ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti prekliinisessä vaiheessa. Yhtiö etsii biohepariiniprojektille partneria, joka vastaisi projektin jatkorahoituksesta. Partnerihaku ei toistaiseksi ole tuottanut tulosta.
 
Liikevaihto
 
Liikevaihto tilikaudella 2007 oli 7,9 miljoonaa euroa muodostuen Seikagaku Corporationin kanssa vuonna 2003 solmitun lisenssisopimuksen ja Somaxon Pharmaceuticalsin kanssa vuonna 2004 solmitun nalmefeeniprojektin lisenssisopimuksen allekirjoitusmaksujen ja Rochen kanssa vuonna 2006 allekirjoitetun optiosopimuksen optiomaksujen jaksotuksista sekä Lundbeckin kanssa allekirjoitetun, toukokuussa 2007 voimaan astuneen lisenssisopimuksen toimeenpanomaksun jaksotuksista.
 
Tilikauden 2007 aikana Yhtiö sai partnerisopimusten perusteella yhteensä 4 miljoonaa euroa, josta 2 miljoonaa euroa Lundbeckilta ja 2 miljoonaa euroa Rochelta.
 
Lundbeckin maksamasta 12 miljoonan euron toimeenpanomaksusta 10 miljoonaa euroa maksettiin sopimuksen allekirjoituksen yhteydessä marraskuussa 2006 ja 2 miljoonaa euroa maksettiin lisenssisopimuksen astuttua voimaan toukokuussa 2007. Liikevaihdoksi kirjattiin vuoden 2007 toiselle vuosineljännekselle 4 miljoonaa euroa. Loput 8 miljoonaa euroa toimeenpanomaksusta tullaan kirjaamaan liikevaihdoksi vuonna 2007-2009 kliinisten tutkimusten kulukertymää vastaan. Lundbeckin sopimukseen perustuvaksi liikevaihdoksi on vuonna 2007 kirjattu yhteensä 5,4 miljoonaa euroa.
 
Liikevaihto tilikaudella 2006 muodostui Seikagaku Corporationin kanssa vuonna 2003 solmitun lisenssisopimuksen ja Somaxon Pharmaceuticalsin kanssa vuonna 2004 solmitun nalmefeeniprojektin lisenssisopimksen allekirjoitusmaksujen ja Rochen kanssa vuonna 2006 allekirjoitetun optiosopimuksen optiomaksujen jaksotuksista. Liikevaihto oli yhteensä 1,1 miljoonaa euroa. Tilikauden 2006  aikana yhtiö sai kassaanmaksuja uusista sopimuksista yhteensä 13,1 miljoonaa euroa, joista merkittävin oli Lundbeckin maksama 10 miljoonaa euroa.
 
Tilikauden tulos
 
Tilikauden tappio oli 1,7 miljoonaa euroa. Tilikaudella 2006 tappio oli 9,0 miljoonaa euroa. Tutkimus- ja kehityskustannukset olivat katsauskaudella 9,1 miljoonaa euroa (8,0 miljoonaa euroa tilikaudella 2006). Patentointikustannukset on kirjattu kuluksi.
 
Rahoitus
 
Yhtiön omavaraisuusaste oli 31.12.2007 -37,0 % (31.12.2006 -46,5%).
 
Yhtiön likvidit varat olivat 31.12.2007 28,2 miljoonaa euroa (31,8 miljoonaa euroa 31.12.2006).
 
Oma pääoma
 
Biotien 25.3.2004 päättämän pääomalainan ehtoisen vaihtovelkakirjalainan nojalla on merkitty tähän mennessä yhteensä 450.000 uutta osaketta. Uudet osakkeet on merkitty kaupparekisteriin 2.4.2007 ja 11.5.2007. Merkintöjen yhteydessä konvertoidun lainapääoman määrä oli yhteensä 840.939,62 euroa.
 
Tilikauden 2007 aikana Biotien 30.3.2006 päättämän optio-ohjelman A-sarjan optio-oikeuksilla on merkitty yhteensä 231.200 uutta osaketta. Osakkeiden merkintähinta oli 0,60 euroa osakkeelta. Uudet osakkeet on merkitty kaupparekisteriin 30.4.2007.
 
Pääomalainan ehtoisen vaihtovelkakirjalainan nojalla ja optio-oikeuksilla perusteella tehtyjen osakemerkintöjen jälkeen Yhtiön osakkeiden kokonaismäärä on 90.211.860 kappaletta. Osakkeiden merkintähinnat on kirjattu kokonaisuudessaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
 
Yhtiön hallussa on 819.000 omaa osaketta. Yhtiö on allekirjoittanut tammikuussa 2007 osakelainasopimuksen EVLI Pankin kanssa liittyen Yhtiön optio-ohjelmiin. Osakelainasopimuksen johdosta yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden määrä voi tilapäisesti olla vähemmän kuin 819.000.
 
Investoinnit ja kassavirta
 
Liiketoiminnan nettorahavirta oli -5,3 miljoonaa euroa (Vuonna 2006 5,4 miljoonaa euroa positiivinen). Tilikauden aikana yhtiö sai kassaanmaksuja partnerointisopimuksista yhteensä 4,0 miljoonaa euroa. Yhtiön investoinnit tilikaudella olivat 0,3 miljoonaa euroa (Vuonna 2006 0,8 miljoonaa euroa).
 
Henkilöstö
 
Biotien henkilöstömäärä oli katsauskaudella keskimäärin 36 (37 vuonna 2006 ja 47 vuonna 2005) ja katsauskauden lopussa 37 (35 31.12.2006 ja 45 31.12.2005).
 
Muutokset johtoryhmässä
 
Heinäkuussa 2007 Yhtiön talouspäälliköksi ja johtoryhmän jäseneksi nimitettiin KTM Ulla Sjöblom. Liiketoiminnan kehitysjohtaja Kai Lähdesmäki täytti 62 vuotta vuonna 2007 siirtyen eläkkeelle Yhtiön palveluksesta. Lähdesmäki jatkoi kuitenkin tehtävien hoitoa vuoden 2007 huhtikuusta alkaen konsulttisuhteessa.
 
Konsernin rakenne
 
Konsernin emoyhtiö on Biotie Therapies Oyj. Konsernilla on tytäryhtiö Biotie Therapies International Oy ja Contral America, jotka eivät ole harjoittanut liiketoimintaa tilikauden aikana.
 
Tilikauden aikana pidettyjen yhtiökokousten päätökset
 
Biotie Therapies Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 28.3.2007.
 
Yhtiökokous vahvisti tuloslaskelman ja taseen sekä konsernituloslaskelman ja -taseen tilikaudelta 1.1.-31.12.2006. Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että yhtiön tilikauden tappio, 8.021.000 euroa, siirretään yhtiön omaan pääomaan.
 
Hallitus, johto ja tilintarkastajat
 
Hallituksen jäsenten lukumääräksi päätettiin neljä. Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Juha Jouhki, Pauli Marttila, Riku Rautsola ja Piet Serrure. Biotie Therapies Oyj:n tilintarkastajiksi valittiin Janne Rajalahti, KHT ja KHT-tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. Yhtiön toimitusjohtajana on toiminut Timo Veromaa.
 
Välittömästi varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä uuden hallituksen järjestäytymiskokouksessa Juha Jouhki valittiin hallituksen puheenjohtajaksi ja Pauli Marttila varapuheenjohtajaksi.
 
Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti muuttaa yhtiöjärjestystä vastaamaan paremmin 1.9.2006 voimaan tullutta osakeyhtiölakia.
 
Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti muuttaa yhtiön vuoden 2004 pääomalainan ehtoisen vaihtovelkakirjalainan ehtoja. Edelleen yhtiökokous päätti vuosien 2004 ja 2006 optio-ohjelmien ehtojen muuttamisesta.
 
Yhtiökokous valtuutti hallituksen edelleen tekemään muita vastaavia muutoksia vaihtovelkakirjalainan ja optio-ohjelman ehtoihin, muuttamatta vaihtovelkakirjojen perusteella annettavien tai optio-oikeuksien perusteella merkittävissä olevien osakkeiden määriä tai muita olennaisia ehtoja.
 
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 18.000.000 uuden osakkeen antamisesta yhdessä tai useammassa erässä osakeannilla, tai laskemalla liikkeeseen osakeyhtiölain 10 luvun mukaisia optioita tai muita erityisiä oikeuksia osakkeisiin. Valtuutus oikeuttaa hallituksen poikkeamaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta. Valtuutus on voimassa 30.6.2008 saakka. 
 
Optio-ohjelmat
 
Biotie Therapies Oyj on laskenut liikkeeseen 31.12.2007 mennessä optio-oikeuksia yhteensä 2 optio-ohjelman nojalla. Biotien 2004 optio-oikeuksia oli tilikauden alussa 2.000.000 kappaletta ja 2006 optio-oikeuksia tilikauden alussa 3.000.000. Tilikauden aikana Biotien 30.3.2006 päättämän optio-ohjelman A-sarjan optio-oikeuksilla on merkitty yhteensä 231.200 uutta osaketta. Osakkeiden merkintähinta oli 0,60 euroa osakkeelta. Uudet osakkeet on merkitty kaupparekisteriin 30.4.2007. Osakkeiden merkintähinta on kirjattu kokonaisuudessaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
 
Jäljellä olevien Biotien 2004 ja 2006 optio-ohjelmien optio-oikeuksien seurauksena Biotien osakepääoma voi nousta enintään 4.768.800 osakkeella.
 
 
Biotien osakkeen kurssikehitys
 
Yhtiö osake on noteerattu OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki (Pienet yhtiöt, Terveydenhuolto).
Yhtiöllä on 90.211.860 osaketta ja yhtiön osakepääoma on 19.849.778,31 euroa. Yhtiön kaikki osakkeet ovat samanlajisia ja tuottavat samat oikeudet. Kaikki osakkeet ovat vapaasti luovutettavissa ja kukin osake tuottaa yhden äänen.
 
Biotien osakkeen kurssi tilikauden lopussa kurssi oli 0,76 euroa. Tilikauden aikana ylin kurssi oli 1,22 euroa ja alin oli 0,75 euroa. Keskikurssi oli 0,98 euroa. Biotien markkina-arvo tilikauden alussa oli 105,65 miljoonaa euroa ja lopussa 68,56 miljoonaa euroa.
 
Keskimääräinen kuukausivaihto tilikaudella oli 2.924.478 osaketta. Yhteensä osakkeita vaihdettiin tilikauden aikana 34,15 miljoonan euron arvosta.
 
Yhtiöllä oli tilikauden lopussa 6.340 ja edellisen tilikauden lopussa 6.181   osakkeenomistajaa.
 
Biotien kymmenen suurinta osakkeenomistajaa (tilanne 31.12.2007)
 



 
*) Yhtiön hallussa on 819.000 omaa osaketta. Yhtiö on allekirjoittanut tammikuussa 2007 osakelainasopimuksen EVLI Pankin kanssa liittyen Yhtiön optio-ohjelmiin. Osakelainasopimuksen johdosta yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden määrä voi tilapäisesti olla vähemmän kuin 819.000.
 
Riskit ja riskinhallinta
 
Strategiset riskit liittyvät lääkekehitysprojektien tekniseen onnistumiseen, regulatorisiin epävarmuustekijöihin, kaupallisten partnereiden strategisiin päätöksiin, patenttisuojan hankintaan, ylläpitoon ja patenttisuojan pitävyyteen, kilpailevien tuotteiden markkinoilletuloon ja yhtiön tuotteiden myynnin kehitykseen. Esimerkiksi, vaikka yhtiön tuotekehitysprojekteista on solmittu kaupallistamis- ja yhteistyösopimuksia, ei ole varmuutta siitä, että sopimuskumppani toimii sopimuksen mukaisesti, viranomaiset tulevat hyväksymään kehitteillä olevan lääkkeen tai hyväksytty tuote kaupallistetaan. Yhtiön tuotteiden kehitys ja menestys on riippuvainen kolmansista osapuolista.
 
Yhtiön toiminnalliset riskit liittyvät avainhenkilöihin, omaisuuteen ja partnereihin.
 
Tilikauden jälkeiset tapahtumat
 
Tammikuussa 2008 Yhtiö tiedotti, että nalmefeenin Ison-Britannian ja Irlannin oikeudet ovat siirtyneet Lundbeckille Britannia Pharmaceuticalsilta (nykyisin osa STADA-ryhmää, jonka pääkonttori sijaitsee Saksassa). Uuden sopimuksen myötä Lundbeckilla on nalmefeenin maailmanlaajuiset oikeudet, poislukien Pohjois-Amerikka, Meksiko, Turkki ja Etelä-Korea.
 
Biotien ja Lundbeckin välisen lisenssisopimuksen ehtoja tarkistettiin Ison-Britannian ja Irlannin oikeuksien siirtymisen johdosta. Sopimuksen tarkistettujen ehtojen mukaan Biotie on tiettyjen ennalta sovittujen rekisteröinti- ja/tai myyntitavoitteiden toteutuessa oikeutettu saamaan ennakko- ja etappimaksuja yhteensä 82 miljoonaan euroon saakka (aiemmin 80 miljoonaan euroon saakka) ja lisäksi rojaltituloja myynnistä. Biotie on jo saanut Lundbeckilta 12 miljoonaa euroa toimeenpanomaksuna 82 miljoonan euron kokonaissummasta.
 
Tammikuussa 2008 teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes myönsi 1,7 miljoonaa euroa lisärahoitusta Biotie Therapiesin integriinisalpaajaohjelmalle. Myönnetty rahoitus kattaa tämän veritulppasairauksien hoitoon tähtäävän projektin lääkekehityskustannuksia vuoden 2007 heinäkuusta vuoden 2009 loppuun saakka.
 
Tekesin myöntämä rahoitus on lainaa, joka kattaa 50 prosenttia ohjelman kustannuksista. Lainarahoitusta maksetaan Biotien esittämien projektin kuluselvitysten perusteella. Koko myönnetyn tuotekehitysrahoituksen saamiseksi Biotien on näytettävä yhteensä 3,4 miljoonan euron kulujen syntyminen.
 
 
Tukevaisuuden näkymät
 
- Tulosten ensimmäisestä vaiheen I kliinisen tutkimuksesta kokonaan ihmisperäisellä monoklonaalisella VAP-1 vasta-aineella odotetaan olevan saatavilla vuoden 2008 toisella neljänneksellä.
 
- Lundbeckin odotetaan käynnistävän uusia vaiheen III kliinisiä tutkimuksia nalmefeenilla alkoholismi-indikaatiossa vuonna 2008.
 
- Vuoden 2008 kustannusten odotetaan kasvavan jonkin verran korkeammiksi kuin vuonna 2007 koska Yhtiöllä on kaksi ohjelmaa kliinisessä vaiheessa
 
- Vuoden 2008 liikevaihdon arvioidaan olevan noin 5 - 6 miljoonaa euroa, koostuen jo maksettujen maksujen jaksotuksista hyväksyttyjen tuloutusperiaatteiden mukaan. Yhtiö ei odota saavansa uusia etappimaksuja nykyisten sopimusten perusteella vuonna 2008.
 
 
Hallituksen esitys osingonjaosta 
 
Hallitus esittää, että osinkoa ei jaeta, vaan emoyhtiön tilikauden 2007 tappio 1,6 (FAS) miljoonaa euroa siirretään yhtiön omaan pääomaan.
 
Varsinainen yhtiökokous
 
Biotie Therapies Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään perjantaina 28.3.2008 Mauno Koivisto -keskuksessa Turussa.
 
Vuoden 2007 vuosikertomus julkaistaan 14.3.2008 mennessä.
 
Turussa 25.1.2008
 
Biotie Therapies Oyj
 
Hallitus
 
Lisätietoja antavat:
 
Toimitusjohtaja Timo Veromaa, Biotie Therapies Oyj
Puh. 02-274 8901, e-mail: timo.veromaa@biotie.com
 
www.biotie.com
 
 
JAKELU
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
 
 
OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITTEET:
 
Tuloslaskelma
Tase
Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista
Rahavirtalaskelma
Tunnuslukuja
 

 



 
 

 



 
 

 
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
 
Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma
 
 



 
 

 
 



 
 

 



 
 
 
LÄHIPIIRITAPAHTUMAT
 
Liiketoimissa lähipiirin kanssa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia vuonna 2007.
 
 



 
 
 
Tunnuslukujen laskentakaavat:
 
Laskentakaavoissa pääomalainat eivät sisälly omaan pääomaan vaan korolliseen vieraaseen pääomaan.
 
Oman pääoman tuotto, %
Tulos ennen satunnaiseriä - tilikauden verot
---------------------------------------------------------- x 100
Oma pääoma
 
Sijoitetun pääoman tuotto, %
Voitto ennen veroja + rahoituskulut
----------------------------------------------------------- x 100
Taseen loppusumma - korottomat velat
 
Omavaraisuusaste, %
Oma pääoma
----------------------------------------------------------- x 100
Taseen loppusumma - saadut ennakot
 
Nettovelkaantumisaste, %
Korolliset velat - rahavarat
----------------------------------------------------------- x 100
Oma pääoma
 
Osakekohtainen tulos (EPS)
Tulos ennen satunnaiseriä, varauksia ja veroja - vähemmistöosuus - verot
---------------------------------------------------------------------- 
Ulkona olevien osakkeiden osakeantikorjattu keskimääräinen lukumäärä tilikauden aikana
 
Oma pääoma/osake
Oma pääoma
------------------------------------------------------------
Osakkeiden osakeantikorjattu lukumäärä tilikauden lopussa
 
 
 
 

Biotie tilinpäätöstiedote 2007