BIOTIE THERAPIES OYJ OSAVUOSIKATSAUS 7.5.2010 klo 9.00
Biotie Therapies osavuosikatsaus tammikuu - maaliskuu 2010
- Biotie raportoi positiivisia päätuloksia kliinisestä tutkimuksesta VAP-1 vasta-aineella nivelreumapotilailla
- Katsauskauden jälkeen Biotie ilmoitti jatkavansa VAP-1 vasta-ainelääkkeensä kehitystyötä tulehdussairauksiin ja pitävänsä itsellään tuotteen maailmanlaajuiset oikeudet Rochen ilmoitettua että se ei käytä optiotaan lisensoida tuote.
- Katsauskauden jälkeen Biotie raportoi positiivisia päätuloksia kliinisestä tutkimuksesta kolmannen sukupolven PDE4-estäjällä. ELB353 on hyvin siedetty ja farmakologisesti aktiivinen.
- Tutkimusyhteistyö Pfizerin kanssa PDE10 (estäjien kehittämiseksi skitsofrenian hoitoon päättyy kesäkuussa 2010. Pfizerilla on kaupalliset oikeudet kaikkiin siihen mennessä profiloituihin lääkekandidaatteihin.
- Katsauskauden liikevaihto oli 1,2 miljoonaa euroa (1,4 miljoonaa euroa vuonna 2009). Katsauskauden tappio oli 3,7 miljoonaa euroa (tappio 2,9 miljoonaa euroa vuonna 2009). Tulos per osake oli -0,02 euroa (-0,02 euroa vuonna 2009).
- Liiketoiminnan nettorahavirta katsauskautena oli -4,4 miljoonaa euroa (-3,3 miljoonaa euroa vuonna 2009). Yhtiön likvidit varat olivat 31.3.2010 15,2 miljoonaa euroa (22,2 miljoonaa euroa 31.3.2009).
- Biotien varsinainen yhtiökokous pidettiin katsauskauden jälkeen 15.4.2010
- Hallitukseen valittiin uusina jäseninä Merja Karhapää ja James S. Shannon. Hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Peter Fellner.
Toimitusjohtaja Timo Veromaa, Biotie Therapies Oyj:
"Vuosi 2010 tulee olemaan Biotielle käänteentekevä. Odotamme lisensointipartneri Lundbeckin julkistavan päätulokset vaiheen III tutkimuksista nalmefeenilla, joka on tarkoitettu alkoholiriippuvuuden hoitoon. Edelleen,VAP-1 vasta-aineella ja ELB353:lla saatujen positiivisten kliinisten tulosten myötä lähdemme hakemaan nykyisen partnerimme Seikagakun lisäksi kehityskumppania molemmille hankkeille."
Tulevaisuuden näkymät
- Biotie tukee lisenssipartneriaan Lundbeckia käynnissä olevissa vaiheen III kliinisissä tutkimuksissa nalmefeenin alkoholismi-indikaatiossa. Ensimmäisiä tuloksia tutkimuksesta odotetaan vuoden 2010 lopulla ja mahdollinen myyntilupahakemus EU:n aluella voitaneen jättää vuonna 2011.
- Biotie jatkaa VAP-1 vasta-ainelääkkeen kehitystä. Käynnissä olevan psoriasispotilailla tehtävän tutkimusten päätulosten odotetaan olevan saatavilla vuoden 2010 puolivälissä. Tuotteen Japania, Taiwania, Singaporea, Uutta Seelantia ja Australiaa koskevat kehittämis- ja kaupallistamisoikeudet on lisensoitu Seikagakulle ja ja Biotiellä on tuotteen maailmanlaajuiset oikeudet, näitä maita lukuunottamatta. Yhtiö tulee hakemaan tuotteelle uusia partnereita.
- Biotie jatkaa ELB353:n aktiivista kehitystyötä keuhkoahtaumataudin hoitoon. Partnerointikeskustelut käynnistetään kuluvan vuoden aikana.
- Biotie jatkaa tutkimusyhteistyötä Pfizerin kanssa uusien PDE10 -estäjien kehittämiseksi skitsofreniaan kesäkuuhun 2010 saakka. Pfizerilla on kaupalliset oikeudet kaikkiin siihen mennessä profiloituihin lääkekandidaatteihin ja Biotie tulee tukemaan Pfizeria tuotteiden kehityksessä.
-Yhtiö pystyy rahoittamaan toimintaansa nykyvaroilla pitkälle vuoteen 2011 ilman lisätuloja mahdollisista uusista yhteistyö- tai lisensointisopimuksista. Kliinisessä vaiheessa oleviin hankkeisiin liittyvä kaupallinen sopimus voi merkittävästi kohentaa yhtiön taloudellista asemaa. Potentiaalisten yhteistyö- tai lisensointisopimusten kassavaikutuksesta ei ole mahdollista antaa luotettavia ennusteita.
Vuoden 2010 kalenteri
Osavuosikatsaus tammi - kesäkuu 2010 6.8.2010
Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2010 29.10.2010
Webcast ja puhelinkonferenssi:
Analyytikoille ja lehdistölle järjestetään webcast ja puhelinkonferenssi 7.5.2010 klo 15.00 Suomen aikaa. Esityksen ja puhelinkonferenssin kielenä on englanti. Tilinpäätöksen esittelee toimitusjohtaja Timo Veromaa ja talousjohtaja Thomas Taapken.
Puhelinneuvotteluun voi osallistua soittamalla noin kymmenen minuuttia ennen sen alkua Suomesta 0800 914 898 tai +44 (0)20 7136 2051, tunnus 6539994. Neuvottelua voi seurata myös osoitteessa www.biotie.com. Tallenne on saatavilla Biotien sivuilla myöhemmin samana päivänä.
Lisätiedot:
Virve Nurmi, sijoittajasuhdepäällikkö
tel. +358 2 274 8911, sähköposti: virve.nurmi@biotie.com
___________________________________________________________________
Biotie Therapies osavuosikatsaus
Biotie Therapies Oyj
Biotie on lääkekehitysyhtiö, jonka tutkimuksen ja tuotekehityksen painopiste on keskushermostosairauksien ja tulehdussairauksien alueilla. Biotien tuotekehityssalkussa on kattava valikoima pienimolekyylisiä ja biologisia lääkekandidaatteja kliinisen ja prekliinisen kehityksen eri vaiheissa. Yhtiön tuotteet kohdentuvat sairauksiin, joihin ei vielä ole tehokasta hoitoa ja joissa on suuri markkinapotentiaali kuten riippuvuussairaudet, psykoottiset sairaudet, nivelreuma, psoriaasi ja keuhkoahtaumatauti.
Lääkekehitysprojektien nykytilanne:
Nalmefeeni, uusi hoitomuoto alkoholiriippuvuuteen. Nalmefeeni on uudenlainen alkoholiriippuvuuden hoitomuoto. Toisin kuin nyt käytössä olevilla lääkehoidoilla, nalmefeenihoidon tavoitteena ei ole juomisen lopettaminen. Sen sijaan nalmefeeni hillitsee juomishimoa ja rajoittaa näin raskasta alkoholinkäyttöä. Nalmefeenia kehitetään suun kautta otettavaksi lääkkeeksi, jota otetaan vain tarvittaessa.
Lundbeckilla on nalmefeenin maailmanlaajuiset oikeudet, poislukien Etelä-Korea. Lundbeckilla on käynnissä kolme vaiheen III tutkimusta nalmefeenilla alkoholiriippuvuuden hoitoon. Tutkimusten ensimmäisten päätulosten odotetaan olevan saatavilla vuoden 2010 lopussa. Biotie rahoittaa osan kliinisten tutkimusten kustannuksista.
ELB353, keuhkoahtaumataudin hoitoon tarkoitettu PDE4 -estäjä. ELB353 on suun kautta kerran päivässä annettava fosfodiesteraasi 4 (PDE4) -entsyymin estäjä kroonisisiin tulehdussairauksiin. Ensisijaisesti tavoiteltava käyttöaihe on keuhkoahtaumatauti (COPD; chronic obstructive pulmonary disease), jonka lääkehoitomahdollisuudet ovat edelleen hyvin rajalliset.
Katsauskauden jälkeen Biotie raportoi positiivisia päätuloksia vaiheen I kliinisestä tutkimuksesta suun kautta annettavalla kolmannen sukupolven PDE4-estäjällä ELB353.Tutkimuksessa selvitettiin suun kautta annettujen toistettujen ELB353-annosten turvallisuutta, siedettävyyttä, farmakokinetiikkaa ja farmakodynaamisia vaikutuksia 48:lla terveellä vapaaehtoisella miehellä. ELB353 oli yleensä hyvin siedetty, eikä tutkimushenkilöillä raportoitu vakavia tai vaikeita haittatapahtumia. Farmakokineettisiltä ominaisuuksiltaan ELB353 sopii annosteltavaksi kerran päivässä. Tutkimuksessa todettiin selvä, tilastollisesti erittäin merkitsevä biomerkkiainevaste, mikä vahvistaa hyvin siedettyjen ELB353-annosten farmakologisen aktiivisuuden ihmisellä.
Vascular Adhesion Protein-1 (VAP-1) - keskeinen tulehdusreseptori. VAP-1:n on osoitettu olevan keskeisessä asemassa moniin kroonisiin tauteihin, esim. nivelreumaan, psoriaasiin ja sokeritautiin liittyvässä tulehdusreaktiossa. VAP-1:n toiminnan salpaamisen odotetaan lievittävän tulehdusreaktiota sekä näissä taudeissa että mahdollisesti muissa kroonisissa tulehdustaudeissa, joihin ei ole olemassa tyydyttävää lääkehoitoa. Biotiellä on vahva patenttisuoja ja merkittävää osaamista VAP-1 reseptoriin liittyen.
VAP-1:n toimintaa pystytään estämään sekä biologisilla vasta-ainelääkkeillä että pienmolekyyleillä, jotka estävät VAP-1:n SSAO-entsyymiaktiivisuutta. Molemmilla on omat ensisijaisesti tavoitellut käyttöaiheensa.
VAP-1 vasta-ainelääke, kliinisessä vaiheessa oleva biologinen tulehduslääke. Biotie kehittää täysin ihmisperäistä monoklonaalista vasta-ainetta, joka estää VAP-1:n toimintaa. Tammikuussa 2010 Biotien kokonaan ihmisperäisellä monoklonaalisella VAP-1 vasta-aineella (BTT-1023) tehty kliininen tutkimus nivelreumapotilailla saatiin valmiiksi. Tutkimuksessa selvitettiin suonensisäisesti annettujen toistettujen vasta-aineannosten turvallisuutta, siedettävyyttä ja farmakokinetiikkaa 24:llä nivelreumapotilaalla, joilla ei ollut saatu hyvää hoitovastetta metotreksaatilla. BTT-1023:a annettiin metotreksaattihoidon lisänä, ja korkein tutkittu annostaso oli 8 mg/kg. BTT-1023 oli yleensä hyvin siedetty, eikä tutkimushenkilöillä raportoitu vakavia tai vaikeita haittatapahtumia. BTT-1023:n farmakokinetiikka on kroonisten sairauksien hoitoon tarkoitetulta, suonensisäisesti annettavalta monoklonaaliselta vasta-aineelta odotettavien ominaisuuksien mukainen. Tutkimusta ei ollut suunniteltu lääkkeen tehon muodolliseen tilastolliseen arviointiin. Useilla tehomittareilla, kuten 28 nivelen arviointiin perustuvalla Disease Activity Score (DAS28) -kriteeristöllä, American College of Rheumatology (ACR) -kriteeristöllä, tutkijan kokonaisarviolla ja laskolla arvioituna hoitovasteet korkeimmissa annosryhmissä olivat kuitenkin suurempia kuin lumelääkeryhmässä. Useat korkeampia annoksia saaneet potilaat saavuttivat ACR50 -hoitovasteen (50% vähenemä ACR -kriteeristössä) lääkehoidon aikana.
Saman tyyppinen tutkimus psoriaasipotilailla käynnistyi maaliskuussa 2009. Psoriaasitutkimuksen päätuloksia odotetaan vuoden 2010 puoliväliin mennessä.
Seikagaku Corporation on lisensoinut VAP-1-vasta-ainelääkkeen oikeudet alueelleen, johon kuuluvat Japani, Taiwan, Singapore, Uusi-Seelanti ja Australia. Biotie on oikeutettu saamaan allekirjoitus- ja etappimaksuja yhteensä 16,7 miljoonaan dollariin saakka ja lisäksi rojaltituloja myynnistä.
Katsauskauden jälkeen Biotie ilmoitti jatkavansa VAP-1 vasta-ainelääkkeensä BTT-1023:n kehitystyötä tulehdussairauksiin ja pitävänsä itsellään tuotteen maailmanlaajuiset oikeudet (poislukien Japani, Taiwan, Singapore, Uusi Seelanti ja Australia, jotka on lisensointu Seikagakulle) Rochen ilmoitettua, että se ei tuotekehityssalkkuunsa liittyvistä strategisista syistä johtuen käytä optio-oikeuttaan lisensoida tuote.Biotie jatkaa tuotteen kehitystyötä ja tulee hakemaan uutta partneria Seikagakun lisäksi.
VAP-1 SSAO -salpaajat. Biotie kehittää myös pienimolekyylisiä VAP-1 SSAO -estäjiä. Tutkimus on prekliinisessä vaiheessa. Biotiellä on tutkimusyhteistyö- ja optiosopimus Rochen ja Seikagakun kanssa (Seikagakun Japanin, Taiwanin, Singaporen, Uuden Seelannin ja Australian kattava territorio). Yhteistyösopimuksen mukaan molemmat osapuolet vastaavat omista kustannuksistaan, mutta Biotiellä on omistusoikeus kehitettyihin lääkekandidaatteihin kunnes Roche käyttää oikeutensa muuttaa optiosopimus lisenssisopimukseksi.
Fosfodiesteraasi 10 (PDE10) -entsyymin estäjät, uusi skitsofrenian hoitomuoto. PDE10 on uusi lääkevaikutuskohde, ja Biotie on osoittanut PDE10 -estäjien olevan tehokkaita useissa antipsykoottista vaikutusta ennustavissa eläinmalleissa. Biotien PDE10 -estäjien uskotaan olevan nykyisin käytössä olevia skitsofrenialääkkeitä parempia sekä tehon että haittavaikutusten osalta.
Biotie jatkaa tutkimusyhteistyötä Pfizerin kanssa uusien PDE10 -estäjien kehittämiseksi skitsofreniaan kesäkuuhun 2010 saakka. Pfizerilla on kaupalliset oikeudet kaikkiin siihen mennessä profiloituihin lääkekandidaatteihin ja Biotie tulee tukemaan Pfizeria tuotteiden kehityksessä.Tähän mennessä yhteistyö on vienyt yhden lääkekandidaatin prekliinisen kehitysvaiheeseen.
Taloudellinen katsaus
Liikevaihto: Liikevaihto katsauskaudella oli 1,2 miljoonaa euroa (1,4 miljoonaa euroa vuonna 2009). Liikevaihto koostui Pfizerin maksamasta etappimaksusta sekä Pfizerin kanssa tehtävän tutkimusyhteistyön tuotoista ja aikaisempien jo solmittujen useiden lisenssisopimusten allekirjoitusmaksujen jaksotuksista.
Lisäksi Biotie sai 0,2 miljoonaa euroa (0,3 miljoonaa euroa vuonna 2009) non-dilutoivaa rahoitusta avustuksena Saksin osavaltion kehittämiskeskukselta (SAB, Sächsische Aufbaubank).
Tulos: Katsauskauden tappio oli 3.7 miljoonaa euroa (2,9 miljoonaa euroa vuonna 2009) Tilikauden tutkimus- ja kehityskulut olivat 3.8 miljoonaa euroa (3,9 miljoonaa euroa vuonna 2009).
Rahoitus: Yhtiön likvidit varat olivat 31.3.2010 15,2 miljoonaa euroa (22,2 miljoonaa euroa 31.3.2009).
Yhtiö on sijoittanut likvidit varansa pankkitalletuksiin ja rahamarkkinarahastoihin. Yli kolmen kuukauden maturiteetin talletukset raportoidaan "eräpäivään asti pidettävät sijoitukset" erässä taseessa kun taas talletukset, joiden maturiteetti on lyhyempi kuin kolme kuukautta raportoidaan rahavaroissa.
Biotiellä on Standby Equity Distribution Agreement -sopimus yhdysvaltalaisen Yorkville -rahaston kanssa. Yorkville on antanut Biotielle sitoumuksen merkitä tai ostaa Biotieltä yhtiön tavallisia nimellisarvottomia osakkeita yhteensä 20 miljoonalla eurolla syyskuuhun 2012 asti Biotien niin halutessa. Sopimuksen tarkoituksena on varmistaa Biotien käyttöpääoman rahoitus lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä.
Oma pääoma: Konsernin oma pääoma on -12,6 miljoonaa euroa (IFRS). Biotien omavaraisuusaste 31.3.2010 oli -46,2 % (31.3.2009 -6,9%).
Investoinnit ja kassavirta: Liiketoiminnan nettorahavirta ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli -4,4 miljoonaa euroa (Q1 2009: -3,3 miljoonaa euroa). Yhtiön investoinnit katsauskaudella olivat 0,1 miljoonaa euroa (Q1 2009: 0,0 miljoonaa euroa).
Yhtiökokouksen päätökset ja hallinnointi
Biotie Therapies Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 15.4.2010. Pääkohdat yhtiökokouksen päätöksistä alla.
- Tilinpäätöksen vahvistaminen tilikaudelta 1.1.-31.12.2009.
- Yhtiön tilikauden tappio siirretään yhtiön vapaaseen omaan pääomaan ja että osinkoa ei jaeta.
- Vastuuvapauden myöntäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1.-31.12.2009.
- Hallituksen jäsenten lukumääräksi päätettiin seitsemän.
- Hallituksen uusiksi jäseniksi valittiin Merja Karhapää ja James S. Shannon ja hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Peter Fellner, Bernd Kastler, Pauli Marttila, Riku Rautsola ja Pierre Serrure
- Hallituksen puheenjohtajalle päätettiin maksettavan palkkiona 4.000 euroa kuukaudessa ja hallituksen muille jäsenille 3.000 euroa kuukaudessa.
- Tilintarkastajina valittiin jatkamaan KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy ja KHT-tilintarkastaja Janne Rajalahti
- Valtuutettiin hallituksen päättämään yhdestä tai useammasta annista, joka sisältää oikeuden antaa uusia tai luovuttaa yhtiön hallussa olevia osakkeita, sekä antamaan optioita tai muita osakeyhtiölain 10 luvun mukaisia erityisiä oikeuksia osakkeisiin. Valtuutus käsittää yhteensä enintään 80.000.000 osaketta. Valtuutus on voimassa 30.6.2011 saakka ja se kumoaa aikaisemmat valtuutukset.
Hallitus
Välittömästi varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä uuden hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Peter Fellner ja varapuheenjohtajaksi Pauli Marttila. Mikko Heinonen Asianajotoimisto Hannes Snellman Oy:stä jatkaa hallituksen sihteerinä.
Hallituksen tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Bernd Kastler ja jäseniksi Merja Karhapää, Riku Rautsola ja Pierre Serrure sekä nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi Peter Fellner ja jäseniksi Pauli Marttila ja James S. Shannon.
Osakepääoma ja osakkeet
Yhtiön kaikki osakkeet ovat samanlajisia ja tuottavat samat oikeudet. Kaikki osakkeet ovat vapaasti luovutettavissa ja kukin osake tuottaa yhden äänen. Yhtiön osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssa (Pienet yhtiöt, Terveydenhuolto).
Yhtiön osakepääoma on 51.506.678,10 euroa (suomalaisen kirjanpitokäytännön mukaan, FAS). Yhtiöllä on yhteensä 158.752.560 osaketta, joista yhtiön hallussa 463.255 osaketta.
Omistusmuutokset
Ensimmäisellä vuosineljänneksellä yhtiön tietoon on tullut yksi liputusrajan ylittävää liputusilmoitus.
Tarkemmat tiedot liputusilmoituksista sekä kuukausittain päivitettävä suurimmat osakkeenomistajat -lista ovat nähtävillä yhtiön kotisivuilla www.biotie.com/sijoittajat.
Lähiajan riskit ja epävarmuustekijät
Strategiset riskit liittyvät lääkekehitysprojektien tekniseen onnistumiseen, regulatorisiin epävarmuustekijöihin, kaupallisten partnereiden strategisiin päätöksiin, patenttisuojan hankintaan, ylläpitoon ja patenttisuojan pitävyyteen, kilpailevien tuotteiden markkinoilletuloon ja yhtiön tuotteiden myynnin kehitykseen ja rahoituksen saatavuuteen. Esimerkiksi, vaikka yhtiön tuotekehitysprojekteista on solmittu kaupallistamis- ja yhteistyösopimuksia, ei ole varmuutta siitä, että sopimuskumppani toimii sopimuksen mukaisesti, viranomaiset tulevat hyväksymään kehitteillä olevan lääkkeen tai hyväksytty tuote kaupallistetaan. Yhtiön tuotteiden kehitys ja menestys on riippuvainen kolmansista osapuolista. Mikä tahansa tutkimusprojekteissa tapahtuva epäsuotuisa muutos saattaa vaarantaa omaisuuden arvoa ja näin ollen edustaa merkittävää riskiä yhtiössä. Tällaiset epäsuotuisat tapahtumat saattavat toteutua lyhyellä varoitusajalla ja ovat ennakoimattomia.
Yhtiön pääasialliset toiminnalliset riskit liittyvät avainhenkilöihin, omaisuuteen (erityisesti immateriaalioikeuksiin liittyvään varallisuuteen) ja riippuvuuteen lisensointipartnereiden päätöksiin.
Lääkekehitysohjelmien eteneminen kaupallistettaviksi lääketuotteiksi edellyttää merkittäviä taloudellisia panostuksia. Konserni rahoittaa toimintojaan kolmen päärahoituslähteen kautta: lisensointisopimuksiin perustuva tulovirta, avustukset, ja oman pääoman ehtoisen rahoituksen hankkiminen pääomamarkkinoilta.
Siitä huolimatta, että Biotiellä on useampia voimassaolevia lisensointisopimuksia, mikä tahansa yhdenkin partnerin irtisanoma sopimus voi aiheuttaa negatiivisen vaikutuksen yhtiön lähiajan maksuvalmiuteen. Lisäksi konserni tukeutuu tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoitukseen avustuksin ja lainoin. Nämä tuet, joita paikalliset, kansalliset ja EU-tason instituutiot tarjoavat edistääkseen taloudellista ja teknologista kehitystä alalla, jolla konserni toimii, ovat aiemmin olleet huomattavia. Avustusten saatavuutta keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä ei voida kuitenkaan taata ja näin ollen tämä muodostaa mahdollisen riskin konsernin tuloihin nähden tulevaisuudessa. Nyt käynnissä olevien ohjelmien puittessa avustuksia on saatavilla Q3 2010 saakka. Konsernin toimintojen rahoitus pohjautuu pitkälti sen emoyhtiön Biotien oman pääoman ehtoiseen rahoitukseen ja lainarahoitukseen. Ei ole varmuutta siitä, että konsernin suunnittelemien toimien toteuttamiseksi saadaan turvattua riittävä rahoitus. Rahoitusmarkkinoiden tilanne on epävakaa ja tällä hetkellä on epävarmaa pystyykö yhtiö varmistamaan rahoituksen saatavuutta tarvittaessa pääomamarkkinoilta Yhtiön joulukuussa 2009 tekemästä onnistuneesta osakeannista huolimatta.
Suojatakseen konsernin liiketoimintojen jatkumisen Yhtiön ja sen tytäryhtiöiden on säilytettävä riittävä maksuvalmius ja pääoma. Konserni pyrkii siihen, että sillä on kassavaroja liiketoiminnan rahoittamiseksi kulloinkin vähintään vuoden ajaksi. Konserni voi vaikuttaa pääoman määrään sopeuttamalla kulurakennettaan saatavilla olevan rahoituksen mukaisesti. Johto valvoo pääomaa ja maksuvalmiutta pääoman ja kassavarojen määrän perusteella. Näistä raportoidaan hallitukselle kuukausittain.
IFRS ja laatimisperiaatteet
Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu samoja IFRS:n laatimisperiaatteita kuin vuoden 2009 tilinpäätöksessä. Tätä osavuosikatsausta ei ole laadittu noudattaen kaikkia IAS 34, Osavuosikatsaukset -standardin vaatimuksia.
Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton.
Turussa 7.5.2010
Biotie Therapies Oyj
Hallitus
Lisätietoja antaa:
Sijoittajasuhdepäällikö Virve Nurmi
Puh. 02-274 8900, e-mail: virve.nurmi@biotie.com
JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.biotie.com
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA
(IFRS)
| | 1.1.- 31.3.2010 | 1.1.- 31.3.2009 | 1.1.- 31.12.2009 |
| 1.000 euroa | 3 kk | 3 kk | 12 kk |
| | | | |
| Liikevaihto | 1.201 | 1.383 | 5.628 |
| | | | |
| Tutkimus- ja kehityskulut | -3.769 | -3.925 | -21.109 |
| Hallinnon kulut | -1.045 | -962 | -3.768 |
| Liiketoiminnan muut tuotot | 95 | 404 | 1.618 |
| Liiketulos | -3.518 | -3.100 | -17.631 |
| | | | |
| Rahoitustuotot | 45 | 259 | 627 |
| Rahoituskulut | -213 | -277 | -938 |
| Tulos ennen veroja | -3.687 | -3.118 | -17.942 |
| | | | |
| Tuloverot | 0 | 235 | 1.859 |
| Tilikauden tulos | -3.687 | -2.883 | -16.083 |
| | | | |
| Tilikauden laaja tulos | -3.687 | -2.883 | -16.083 |
| | | | |
| Jakautuminen | | | |
| Emoyhtiön omistajille | -3.687 | -2.883 | -16.083 |
| | | | |
| Laajan tuloksen jakautuminen | | | |
| Emoyhtiön omistajille | -3.687 | -2.883 | -16.083 |
| | | | |
Tulos/osake (EPS) laimentamaton & laimennettu, EUR | -0,02 | -0,02 | -0,11 |
KONSERNITASE
(IFRS)
| 1.000 euroa | 31.3.2010 | 31.3.2009 | 31.12.2009 |
| Varat | | | |
| | | | |
| Pitkäaikaiset varat | | | |
| Aineettomat hyödykkeet | 7.204 | 12.704 | 7.186 |
| Liikearvo | 379 | 379 | 379 |
Aineelliset käyttöomaisuus- hyödykkeet | 2.588 | 2.652 | 2.666 |
| Muut osakkeet | 10 | 0 | 10 |
| | 10.181 | 15.735 | 10.241 |
| | | | |
| Lyhytaikaiset varat | | | |
| Ennakkomaksut | 152 | 0 | 0 |
| Myytävissä olevat rahoitusvarat | 34 | 131 | 34 |
| Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset | 0 | 14.900 | 0 |
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 1.609 | 2.198 | 1.507 |
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat | 8.881 | 0 | 8.853 |
| Rahavarat | 6.351 | 7.327 | 10.891 |
| | 17.028 | 24.556 | 21.285 |
| | | | |
| Varat yhteensä | 27.209 | 40.291 | 31.526 |
| | | | |
| Oma pääoma ja velat | | | |
| | | | |
| Oma pääoma | | | |
| Osakepääoma | 43.057 | 36.361 | 43.057 |
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto | 1.180 | 980 | 1.180 |
| Kertyneet voittovarat | -53.130 | -37.231 | -37.092 |
| Tilikauden tulos | -3.687 | -2.883 | -16.083 |
| Oma pääoma yhteensä | -12.580 | -2.773 | -8.938 |
| | | | |
| Pitkäaikaiset velat | | | |
| Varaukset | 150 | 119 | 160 |
| Pitkäaikaiset rahoitusvelat | 25.552 | 25.262 | 25.597 |
| Eläkevelvoitteet | 549 | 579 | 543 |
| Muut pitkäaikaiset velat | 6.913 | 6.130 | 6.729 |
| Pitkäaikaiset saadut ennakkomaksut | 902 | 2.248 | 1.375 |
| Laskennalliset verovelat | 0 | 1.624 | 0 |
| | 34.066 | 35.963 | 34.404 |
| | | | |
| Lyhytaikaiset velat | | | |
| Varaukset | 597 | 624 | 594 |
| Eläkevelvoitteet | 16 | 14 | 17 |
| Lyhytaikaiset rahoitusvelat | 219 | 145 | 217 |
| Lyhytaikaiset saadut ennakkomaksut | 1.891 | 3.309 | 1.953 |
| Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat | 3.000 | 3.008 | 3.279 |
| | 5.723 | 7.100 | 6.060 |
| | | | |
| Velat yhteensä | 39.789 | 43.063 | 40.464 |
| | | | |
| Oma pääoma ja velat yhteensä | 27.209 | 40.291 | 31.526 |
| | | | |
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma
| 1.000 euroa | Osake- määrä (1000 kpl) | Osake- pääoma | Sijoi- tetun vapaan oman pääoman rahasto | Omat Osak- keet | Kerty- neet voitto- varat | Oma Pääoma Yhteen- sä |
| OMA PÄÄOMA 1.1.2009 | 144.321 | 36.361 | 980 | -15 | -37.215 | 110 |
| Kauden laaja tulos | | | | | -16.083 | -16.083 |
| Myönnetyt optiot | | | | | 339 | 339 |
| Osakeanti | 14.432 | 7.216 | | | | 7.216 |
| Osakeantiin liittyvät kulut | | -520 | | | | -520 |
| SEDA sopimuksen nojalla annetut omat osakkeet | | | 200 | | -200 | 0 |
| | 14.432 | 6.696 | 200 | 0 | -15.944 | -9.048 |
| OMA PÄÄOMA 31.12.2009 | 158.753 | 43.057 | 1.180 | -15 | -53.160 | -8.938 |
| Kauden laaja tulos | | | | | -3.687 | -3.687 |
| Myönnetyt optiot | | | | | 45 | 45 |
| | 0 | 0 | 0 | 0 | -3.642 | -3.642 |
| OMA PÄÄOMA 31.03.2010 | 158.753 | 43.057 | 1.180 | -15 | -56.802 | -12.580 |
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA
| | 1.1.- 31.3.2010 | 1.1.- 31.3.2009 | 1.1.- 31.12.2009 |
| 1.000 euroa | 3 kk | 3 kk | 12 kk |
| | | | |
| Liiketoiminnan rahavirrat | | | |
| Tilikauden tulos | -3.687 | -2.883 | -16.083 |
| Oikaisut: | | | |
| | | | |
Liiketoimet, joihin ei liity maksutapahtumaa | -297 | -721 | 3.331 |
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavien rahoitusvarojen uudelleenarvostuksesta johtuva lisäys/vähennys | -28 | 0 | -53 |
Korkokulut ja muut Rahoituskulut | 213 | 277 | 963 |
| Korkotuotot | -17 | -259 | -599 |
| Verot | 0 | -235 | -1.859 |
| Käyttöpääoman muutokset: | | | |
| Myynti- ja muiden saamisten muutos | -196 | -464 | -126 |
| Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos | -305 | 940 | 1.172 |
| Varausten muutos | -7 | -19 | -8 |
| Maksetut korot | -46 | -59 | -106 |
| Saadut korot | 3 | 96 | 48 |
| Maksetut verot | -49 | -14 | -6 |
| Liiketoiminnan nettorahavirta | -4.416 | -3.341 | -13.326 |
| | | | |
| Investointien rahavirrat | | | |
| | | |
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavien rahoitusvarojen muutos | | | |
| Lisäykset | 0 | 0 | -9.000 |
| Vähennykset | 0 | 0 | 200 |
| Eräpäivään asti pidettävien sijoitusten muutos | | | |
| Lisäykset | 0 | -900 | -900 |
| Vähennykset | 0 | 4.500 | 20.142 |
| Investoinnit | -80 | -3 | -165 |
| Investointien nettorahavirta | -80 | 3.597 | 10.277 |
| | | | |
| Rahoituksen rahavirrat | | | |
| Osakeannista saadut maksut | 0 | 0 | 7.216 |
| Osakeantiin liittyvät maksut | 0 | 0 | -520 |
| Pitkäaikaisten lainojen nostot | 0 | 360 | 632 |
| Lainojen takaisinmaksut | 0 | 0 | -40 |
| Rahoitusleasingvelkojen maksut | -43 | -26 | -86 |
| Rahoituksen nettorahavirta | -43 | 333 | 7.202 |
| | | | |
| Rahavarojen muutos | -4.450 | 589 | 4.153 |
| Rahavarat kauden alussa | 10.891 | 6.738 | 6.738 |
| Rahavarat kauden lopussa | 6.351 | 7.327 | 10.891 |
VASTUUSITOUMUKSET
| 1.000 euroa | 31.3.2010 | 31.3.2009 | 31.12.2009 |
| | | | |
| Operatiiviset leasingvastuut | 125 | 166 | 137 |
| | | | |
| Vuoden kuluessa erääntyvät | 84 | 80 | 88 |
| Myöhemmin erääntyvät | 41 | 85 | 49 |
| | | | |
| Vuokrasitoumukset | 343 | 493 | 382 |
| | | | |
| Vuoden kuluessa erääntyvät | 237 | 233 | 237 |
| Myöhemmin erääntyvät | 106 | 260 | 145 |
| Yhteensä | 468 | 659 | 519 |
Konserni vuokraa moottoriajoneuvoja sekä koneita ja laitteita 3-5 vuoden vuokrasopimuksilla.
Vuokrasitoumukset sisältävät Pharmacityn toimitilavuokrat 30.11.2011 saakka. Tilat on vuokrattu edelleen.
Sitoumukset
Biotien ostositoumusten määrä 31.3.2010 oli 5,3 miljoonaa euroa koostuen pääasiassa sopimuksiin perustuvista tutkimuspalveluista.
| TUNNUSLUKUJA | | | |
| | 1.1.- 31.3.2010 | 1.1.- 31.3.2009 | 1.1.- 31.12.2009 |
| 1.000 euroa | 3 kk | 3 kk | 12 kk |
| Liiketoiminnan kehitys | | | |
| Liikevaihto | 1.201 | 1.383 | 5.628 |
| Henkilöstön lukumäärä keskimäärin | 82 | 80 | 81 |
| Henkilöstö kauden lopussa | 83 | 80 | 82 |
| Tutkimus- ja kehitysmenot | 3.769 | 3.925 | 21.109 |
| Investoinnit | 80 | 3 | 475 |
| | | | |
| Kannattavuus | | | |
| Liikevoitto/tappio | -3.519 | -3.100 | -17.631 |
| Prosenttia liikevaihdosta, % | -292.9 | -224.2 | -313,27 |
| Voitto/tappio ennen veroja | -3.687 | -3.118 | -17.942 |
| Prosenttia liikevaihdosta, % | -307.0 | -225.50 | -318,80 |
| | | | |
| Tase | | | |
| Rahavarat | 15.232 | 22.227 | 19.744 |
| Oma pääoma | -12.580 | -2.773 | -8.938 |
| Taseen loppusumma | 27.209 | 40.291 | 31.526 |
| | | | |
| Rahoitus ja taloudellinen asema | | | |
| Oman pääoman tuotto, % | - | - | - |
| Sijoitetun pääoman tuotto, % | -25,9 | -12,9 | -86,0 |
| Omavaraisuusaste, % | -46,2 | -6,9 | -28,4 |
| Nettovelkaantumisaste, % | -83,8 | -114,7 | -67,9 |
| | | | |
| Osakekohtaiset tunnusluvut | | | |
Tulos/osake (EPS) laimentamaton & laimennettu, EUR | -0.02 | -0.02 | -0,11 |
| Oma pääoma/osake, EUR | -0.02 | -0.02 | -0,0563 |
| Osinko/osake, EUR | | | |
| Osinko/tulos, % | | | |
| Efektiivinen osinkotuotto, % | | | |
| Hinta/voitto suhde (P/E-luku) | | | |
| | | | |
| Osakekohtainen kurssikehitys | | | |
| Alin kurssi | 0,53 | 0,23 | 0,23 |
| Ylin kurssi | 0,65 | 0,48 | 0,67 |
| keskikurssi | 0,57 | 0,28 | 0,42 |
| Kauden päätöskurssi | 0,55 | 0,37 | 0,55 |
| | | | |
Osakekannan markkina-arvo kauden lopussa EUR M | 87,3 | 53,4 | 87,3 |
| | | | |
| Osakevaihto | | | |
vaihdettujen osakkeiden lukumäärä, kpl | 24.649.500 | 14.080.963 | 51.471.584 |
| Osuus osakkeista, % | 15,5 | 9,8 | 32,4 |
Osakkeiden osakeantioikaistun määrän painotettu keskiarvo kaudella, kpl | 158.752.560 | 144.320.560 | 144.992.735 |
Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä kauden lopussa, kpl | 158.752.560 | 144.320.560 | 158.752.560 |
Tunnuslukujen laskentakaavat:
Sijoitetun pääoman tuotto, %
Voitto ennen veroja + rahoituskulut
----------------------------------------------------------- x 100
Taseen loppusumma - korottomat velat
Omavaraisuusaste, %
Oma pääoma
----------------------------------------------------------- x 100
Taseen loppusumma - saadut ennakot
Nettovelkaantumisaste, %
Korolliset velat - rahavarat
----------------------------------------------------------- x 100
Oma pääoma
Osakekohtainen tulos (EPS)
Emoyhtiön omistajille jaettava tulos
----------------------------------------------------------------------
Ulkona olevien osakkeiden osakeantikorjattu keskimääräinen lukumäärä tilikauden aikana
Oma pääoma/osake
Oma pääoma
------------------------------------------------------------
Osakkeiden osakeantikorjattu lukumäärä tilikauden lopussa
Biotie osavuosikatsaus tammikuu - maaliskuu 2010