DISCLOSURE POLICY eli Tiedonantopolitiikka
Biotien tiedonantotavoite on julkistaa yhtiötä koskevia tietoja tasapuolisesti, oikea-aikaisesti ja johdonmukaisesti.
Yhtiön virallinen raportointikieli on suomi. Yhtiö kuitenkin laatii ja julkaisee pörssitiedotteita myös englanniksi.
Koska Biotie on NASDAQ OMX:n Helsingin pörssin päälistalla noteerattu julkinen osakeyhtiö, sillä on velvollisuus noudattaa Suomen arvopaperimarkkinalaissa säädettyä tiedonantovelvollisuutta, muuta soveltuvaa Suomen ja EU:n lainsäädäntöä sekä Finanssivalvonnan sääntöjä ja määräyksiä ja NASDAQ OMX:n Helsingin pörssin sääntöjä.
Tiedonantoperiaatteet
Yhtiön julkistamien tietojen tulee olla täsmällisiä ja täydellisiä ja niiden tulee perustua totuudenmukaisiin tietoihin. Tietojen tulee myös antaa todenmukainen ja oikea kuva yhtiön toiminnasta ja ne tulee julkistaa viipymättä sovellettavien säännösten mukaisesti.
Pörssitiedotteilla julkaistaan sellaiset seikat, asiat ja olosuhteet, jotka saattavat vaikuttaa yhtiön osakkeen hintaan. Julkaiseminen tapahtuu, kun se on sovellettavien lainsäännösten mukaan pakollista tai, kun yhtiö katsoo julkaisemisen olevan muuten aiheellista.
Olennaiset tiedot:
Ottaen huomioon yhtiön kehitysprojektien tämänhetkisen tilanteen ja käyttöönotetun viestintäpolitiikan, olennaisia tietoja ovat:
- kaikki merkittävät lääkekehitysprojekteihin liittyvät toimet (uusien projektien aloittaminen, uusien merkittävien kliinisten tutkimusten aloittaminen, tutkimusten eteneminen ja lopulliset tulokset)
- tiedot lääkealan kumppaneiden kanssa tehdyistä uusista lisensointi- tai yhteistyöjärjestelyistä tai lisensointisuhteiden olennaisista muutoksista tai kehitysaskeleista (kuten etappien saavuttamisesta)
- tiedot yhtiön toimintaan tai taloudelliseen asemaan vaikuttavista yhtiö- tai rahoitustapahtumista. Johto seuraa pääomia ja maksuvalmiutta oman pääoman ja kassavarojen määrän perusteella.
- muut olennaiset tiedot, esimerkiksi merkittävät toimintaympäristön muutokset (kuten olennaiset lääkevalvontaviranomaisten päätökset tai muut viranomaistoimet). Näiden tapahtumien olennaisuus ja merkityksellisyys arvioidaan tapauskohtaisesti.
- Yhtiö raportoi lääkekehitykseen liittyvistä toimista johdonmukaisesti ja arvioi tietoja kokonaisuudessaan sijoittajien päätöksenteon kannalta. Yhtiö itse arvioi, mitkä päätökset ja tiedot julkaistaan pörssitiedotteina ja millainen vaikutus päätöksillä ja tiedoilla voi olla yhtiön osakkeen arvoon.
Näkymät:
Lääkekehitysprojektit ja niiden tulokset ovat merkityksellisiä ja olennaisia tietoja, jotka voivat vaikuttaa yhtiön osakkeen arvoon edellä kuvatulla tavalla. Yhtiö julkistaa kuluvan vuoden näkymät ja sisällyttää niihin arvioita projektien tulevasta etenemisestä. Yhtiö tiedottaa kaikista olennaisista poikkeamista aiemmin julkistettuihin arvioihin projektien etenemisestä (aikatauluista).
Tulosvaroitukset:
Yhtiön historiallinen kehitys ja muut saatavilla olevat yhtiötä koskevat tiedot ovat keskeisessä asemassa arvioitaessa yhtiön tulevaa kehitystä. Jos yhtiön taloudellinen tila tai rahatilanne poikkeaa olennaisesti siitä, mitä yhtiön aiemmin julkistamien tietojen perusteella voi perustellusti päätellä, yhtiö julkaisee tulosvaroituksen.
Yleisesti ottaen yhtiö ei kommentoi markkinoilla liikkuvia huhuja, osakekurssien kehitystrendejä, kilpailijoiden tai asiakkaiden toimia, analyytikkojen arvioita tai luottamuksellisia ja keskeneräisiä liiketoimia, ellei yhtiö katso sen olevan tarpeellista tiettyjen selvästi virheellisten tietojen oikaisemiseksi. Siinä tapauksessa, että jotain olennaista seikkaa, asiaa tai olosuhdetta koskevia luottamuksellisia tietoja tulee vuodetuksi julkisuuteen, yhtiö julkaisee asiasta pörssitiedotteen.
Yhtiön edustajat
Toimitusjohtajalla on valtuudet antaa julkisia lausuntoja Biotien puolesta. Toimitusjohtaja voi delegoida nämä valtuudet muille johtoryhmän jäsenille.
Toimitusjohtaja vastaa yhtiön viestinnästä ja hyväksyy kaikki tiedotteet. Sijoittajasuhdepäällikkö valmistelee säännölliset tiedonannot (osavuosikatsaukset ja tilinpäätöstiedotteet) englanniksi, minkä jälkeen talousjohtaja ja toimitusjohtaja hyväksyvät ne ja ne siirtyvät edelleen hallituksen hyväksyttäväksi.
Talousjohtaja vastaa yhtiön taloudelliseen tulokseen ja asemaan liittyvistä sijoittajasuhteista.
Sijoittajasuhdepäällikkö vastaa tiedotteiden jakelusta talousjohtajan ja toimitusjohtajan ohjeiden mukaan ja raportoi talousjohtajalle.
-----------------------------
Biotie Therapies Oyj:n hallitus on hyväksynyt tiedonantopolitiikan - Disclosure Policy
-----------------------------
Päivitetty 14.12.2011