Valtuutukset
Biotien 29.3.2012 pidetty varsinainen yhtiökokous:
Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhdestä tai useammasta annista, joka sisältää oikeuden antaa uusia tai luovuttaa yhtiön hallussa olevia osakkeita, sekä antamaan optioita tai muita osakeyhtiölain 10 luvun mukaisia erityisiä oikeuksia osakkeisiin. Valtuutus käsittää yhteensä enintään 115.000.000 osaketta.
Valtuutuksessa ei suljeta pois hallituksen oikeutta päättää suunnatusta annista. Valtuutusta voidaan käyttää yhtiön kannalta tärkeiden järjestelyjen, kuten liiketoimintaan liittyvien järjestelyjen tai investointien rahoittamiseen tai toteuttamiseen tai sellaisiin muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin, joissa osakkeiden, optioiden tai muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamiseen ja mahdolliseen annin suuntaamiseen on painava taloudellinen syy.
Yhtiön hallitus valtuutettiin päättämään kaikista muista osakeannin, optioiden sekä muiden osakeyhtiölain 10 luvun mukaisten erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien maksuajasta, merkintähinnan määrittelyperusteista ja merkintähinnasta tai osakkeiden, optio-oikeuksien tai erityisten oikeuksien antamisesta maksutta tai siitä, että merkintähinta voidaan maksaa paitsi rahalla myös kokonaan tai osittain muulla omaisuudella.
Valtuutus on voimassa 30.6.2013 saakka ja se kumoaa aikaisemmat valtuutukset.
Pörssitiedote yhtiökokouksen päätöksistä
- - -
Päivitetty 2.4.2012